Turun tuomiokirkossa vietetään piispa Hemmingin autuuttamisjuhlaa

Tapahtuu 18.6.1514:

On kesäkuun 18. päivä 1514. 14-vuotias Katariina Heikintytär ja 19-vuotias Olavi Mikonpoika ovat tulleet Turun tuomiokirkkoon seuraamaan piispa Hemmingin autuuttamisjuhlaa, jossa piispan luut siirretään haudastaan pyhäinjäännöslippaaseen.

Hemmingin kuolemasta on kulunut lähes 150 vuotta. Vuosikymmenien ajan hänen nimiinsä on kirjattu monia ihmeitä. Katariinakin uskoo äitinsä saaneen apua Hemmingiltä ja rukoilee häntä itsekin avukseen.

Samaan aikaan on kirkon merkittävä vuosipäivä: tuomiokirkko vihittiin ja Pyhän Henrikin luut siirrettiin Nousiaisista Turkuun 17.–18. kesäkuuta 1300.

Yhtä mahtavaa juhlaa ei Turussa ole nähty. Keskelle kirkkoa on rakennettu suuri lava alttaria ja ylhäisiä vieraita varten. Sadat palavat lamput valaisevat lavaa. Kirkko on koristettu kukkaseppelein ja vaakunoin, joista suurimpina näkyvät piispa Hemmingin vaakunat. Suitsukkeiden ja mirhan tuoksu täyttää koko kirkon.

Juhlallisessa arkkipiispa Jakobin ja kolmen piispan johtamassa kulkueessa vaeltavat aatelisten, valtaneuvosten, pappien, porvareiden ja dominikaaniveljien edustajat sekä nunnaluostarin abbedissa. Kulkueessa kannetaan pientä, Hemmingin luut sisältävää lipasta ympäri kirkkosalia ja kirkkomaata. Kirkon ulkopuolella tungeksii kansaa. Osa väestä on päässyt sisälle kirkkoon.

Kulkueen aikana papit ja kuoripojat laulavat hymniä Veni Creator Spiritus, Tule Luoja Henki. Lipas kannetaan juhlakorokkeelle. Seuraa messu, jonka jälkeen arkkipiispa suorittaa Hemmingin reliikkien pyhittämisen. Lopuksi kirkossa lehahtavat lentoon kyyhkyset…


LÄHTEET

Gardberg , C.J.: Keskiajan rauhaton loppuvaihe. Teoksessa Kansallispyhäkkö. Toim. C.J. Gardberg, Simo Heininen ja P.O. Welin. Tammi, Helsinki 2000. Sivut 106–109

Finnberg, Julius: Turun tuomiokirkon vuosisataiset vaiheet. Otava, Helsinki 1929. Sivut 84–89

Larsson, Gösta: Hemming från Bälinge. Biskop och hyllad som helgon. Gösta Larsson, Danderyd 2008. Sivut 38–45

Förslag till ceremoniel vid biskop Hemmings skrinläggning, tillsänt domkapitlet i Åbo (av electus Hemming Gadh). 1514. Kansallisarkisto, Diplomatarium Fennicum  http://extranet.narc.fi/DF/detail.php?id=5715Linkki avautuu uudessa välilehdessä