Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa Turun tuomiokirkkoon joka päivä klo 9-18! Otathan kuitenkin huomioon, että tilaisuuksien aikana kirkossa ei voi kierrellä. Penkkiin voi toki istahtaa, ja tilaisuuksiin voi ottaa osaa.
Tällä sivulla on listattuna Tuomiokirkon tilaisuuksia. Huomioithan, että lista ei ole kattava, kirkossa voi olla myös perhejuhlia (häitä, ristiäisiä, jne.), jotka eivät näy tapahtumalistassa. Häitä on erityisesti lauantaina iltapäivällä, sunnuntaina taas vietetään messuja, iltapäivällä voi olla ristiäisiä.
Lisätietoa kirkon tapahtumista saa vahtimestareilta, puh. 040 341 7100.
Tapahtuma toistetaan ulkoisessa palvelussa
Iltaehtoollisessa mukana Kuninkaantien muusikot
Ensimmäisen protestanttisen virsikirjan ilmestymisestä tulee kuluneeksi 500 vuotta. Kuninkaantien muusikot esittää virsikirjan kaikki virret a cappella Turun tuomiokirkossa lauantaina 14.10. klo 18 pidettävässä iltajumalanpalveluksessa. Muusikoita johtaa Jorma Hannikainen.
Martti Lutherille virsilaulu oli tärkeä tapa päästä lähemmäs Jumalaa, ja kansankielisessä jumalanpalveluksessa sen merkitys vain korostui. Lutherin ansiosta seurakuntavirsistä tuli jumalanpalvelusmusiikin päämuoto. Reformaation eli uskonpuhdistuksen aika olikin protestanttisten virsien ja virsilaulun syntyaikaa.
Iltaehtoollisen ehtoollisleipä on gluteenitonta ja viini alkoholitonta. Messu on katsottavissa myös verkossa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä