Tapahtumia Turun tuomiokirkossa

Tervetuloa Turun tuomiokirkkoon joka päivä klo 9-18! Otathan kuitenkin huomioon, että tilaisuuksien aikana kirkossa ei voi kierrellä. Penkkiin voi toki istahtaa, ja tilaisuuksiin voi ottaa osaa.

Tällä sivulla on listattuna Tuomiokirkon tilaisuuksia. Huomioithan, että lista ei ole kattava, kirkossa voi olla myös perhejuhlia (häitä, ristiäisiä, jne.), jotka eivät näy tapahtumalistassa. Häitä on erityisesti lauantaina iltapäivällä, sunnuntaina taas vietetään messuja, iltapäivällä voi olla ristiäisiä.

Lisätietoa kirkon tapahtumista saa vahtimestareilta, puh. 040 341 7100.

HUOM!

Teknisten ongelmien vuoksi tilaisuuksien lisätietoja ei välttämättä näy! Löydät Tuomiokirkkoseurakunnan tilaisuudet lisätietoineen tämän linkin takaa ja Ruotsinkielisen seurakunnan tilaisuudet tämän linkin takaa.

< Takaisin listaukseen

Kuninkaantien muusikot: Alessandro Striggio – Suuri messu

Kahden miehen kasvot sekä Kuninkaantien muusikoiden kruunulogo

la 6.1. kello 19.00

Turun tuomiokirkko

Suurin vanhan musiikin hanke Suomessa ikinä

Vuonna 1568 pidettiin Münchenissä varsin merkittävät häät. Hääjuhlat kestivät lähes 20 päivää, ja niissä esitettiin musiikkiteos, joka sittemmin hävisi yli 400 vuoden ajaksi, kunnes ranskalainen Dominique Visse onnistui tunnistamaan sen käsikirjoituksen Ranskan kansalliskirjastossa.

Tämä musiikki on italialaisen Alessandro Striggion jättimäinen messu, Missa 40/60, ja siihen liittyvä motetti, jotka yhdessä muodostavat renessanssipolyfonian ehkä vaikuttavimman kokonaisuuden. Teosten esittämiseen tarvitaan poikkeuksellisen suuri kokoonpano, jossa on useiden kymmenien laulajien muodostamien kuorojen lisäksi paljon harvinaisia historiallisia soittimia, kuten viola da gamboja, sacquebouteja ja sinkkejä.

Kuninkaantien muusikot esittää Alessandro Striggion jättimäisen motetin ja messun Turun tuomiokirkossa pidettävässä konsertissa loppiaisena, lauantaina 6.1.2024. Esityksessä pyritään noudattamaan alkuperäisiä historiallisia kokoonpanoja mahdollisimman tarkasti, ja käytössä on Kuninkaantien muusikoiden kaikki taiteelliset voimat. Striggion motetin ja messun esittäminen Turussa on huikea kulttuuriteko ja samalla suurin vanhan musiikin hanke Suomessa ikinä.

Esityksen johtaa käsikirjoituksen löytäjä Dominique Visse.

Liput: 

Konsertissa on kolme lippukategoriaa: valkoinen, sininen ja punainen. Turun tuomiokirkon istumapaikat on jaettu alueittain näiden värien mukaan. Kaikki paikat ovat numeroimattomia.

Valkoinen lippu (35,00 e + mahdollinen käsittelykulu), kirkkosalin kiinteät penkit.

Sininen lippu (55,00 e + mahdollinen käsittelykulu), kirkkosalin etuosan ns. irtotuolit.

Punainen lippu (130,00 e), erillinen alue aivan esiintyjien edessä. Tämä erikoislippu ei ole myynnissä Ticketmasterin myyntipisteissä. Sen voi varata ja tilata vain suoraan Kuninkaantien muusikoilta. Lippuun sisältyy yksityistilaisuus ennen konserttia.

Myyntipisteet koko maassa
– Turussa mm. Stockmann, Citymarketit ja Prismat
(ennakkomyyntiä ei ole Sokos Wiklundilla tai R-Kioskeilla)

Turun tuomiokirkon info, puh. 040 341 7100

Lippuja voi ostaa ennakkoon myös suoraan Kuninkaantien muusikoilta:
[email protected] tai puh. 0400 495 935.

Lue lisää Kuninkaantien muusikoiden sivuilta

Turun ja Kaarinan seurakunnatLinkki avautuu uudessa välilehdessä