Piispa Henrikin kierros Turun tuomiokirkossa

Tällä kierroksella on tarkoitus tutustua Turun tuomiokirkon omaan pyhimykseen pyhään Henrikiin. Tapahtumat hänen elämässään sijoittuvat 1150-luvulle.

Istahda mukavasti kirkon penkille ja lue rauhassa alkuteksti. Siirry sitten kartan mukaan rastilta toiselle ja tutustu sen avulla suomalaiseen historiaan, uskontoon ja kansanperinteeseen.

Rasti 1 – Alku

Suomi oli 1000-luvun alussa metsäistä ja harvaan asuttua maata.  Me emme varsinaisesti kuuluneet mihinkään valtioon. Meidän länsipuolellamme oli Ruotsi, jota hallitsi kuningas, ja Karjalan itäpuolella oli Novgorod-niminen tasavalta.  Suomalaiset elivät täällä heimoina, joilla oli omat heimopäälliköt. Varsinaista historiankirjoitusta meillä ei ole ajalta ennen 1200-lukua. Arkeologit ovat kuitenkin tehneet hauta- ja esinelöytöjä sitä aikaisemmalta ajalta, joten meillä on sen perusteella tietoa suomalaisista elintavoista tuon historiallisen alkuhämärän ajoilta.

Kristinuskosta oli tuolloin jo kuultu jotain, ehkä täällä käyneiden kauppiaiden mukana oli tullut tietoa uudesta erilaisesta uskonnosta Välimeren alueella.  1000-luvun alussa täällä tiedetään olleen jo joitain pieniä kristillisiä yhteisöjä. On tehty arkeologisia löytöjä, jotka osoittavat, että mahdollisesti jo 500-luvulla Suomessa on ollut merkkejä kristillisestä uskonnosta.

Suurin osa suomalaisista uskoi kuitenkin luontouskontoon, ja jumalatkin liittyivät luontoon ja säähän. Meillä on ollut esimerkiksi Tapio metsän jumalana tai Ahti ja Vellamo vesien valtiaana ja valtiattarena. Mikael Agricola on julkaissut vuonna 1551 runoasuisen suomalaisten "epäjumalain" luettelon tuolta ajalta ennen kristinuskoa.  Se on perustunut hänen omaan tutkimustyöhönsä.

Henrik ja Lalli

Mielikuvamme piispa Henrikistä ja Lallista, hänen surmaajastaan periytyy kahdesta erillisestä muistiin kirjoitetusta tarinasta, Pyhän Henrikin legendasta ja piispa Henrikin surmavirrestä. Edellinen on kirjoitettu latinaksi joskus 1200-luvun lopulla, ja jälkimmäinen on kansankielinen ja kirjoitettu muistiin joskus 1600-luvulla.

Suomalaisille opetettu tarina kertoo, että Ruotsin kuningas Eerik tuli yhdessä Upsalan piispa Henrikin kanssa tänne Suomeen sotajoukkojen kera noin vuonna 1150.  Kuninkaan retken tarkoitus oli taltuttaa suomalaiset oman valtakuntansa alaisuuteen ja piispa Henrikin oli tarkoitus käännyttää kristilliseksi täällä asuva "pakanakansa", kuten legenda kertoo.  Tuota retkeä on myöhemmin kuvailtu Suomen ensimmäiseksi ristiretkeksi.

Tarinan mukaan tässä onnistuttiin, ja Eerik palasi Ruotsiin, mutta piispa Henrik jäi tänne vielä paimentamaan käännytettyjä.  Häntä pidetäänkin Suomen ensimmäisenä piispana.  Seuraavana talvena hän kuitenkin päätyi nuhtelemaan murhamiestä, mikä aiheutti sen, että tämä Lalli-niminen murhamies surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä.

Tämä tarina perustuu siis kahteen eri kertomukseen.  Ensimmäinen tarina on Pyhän Henrikin legenda.  Se on latinankielinen kirjoitus noin 1200-luvun lopulta, eli kirjoitettu vasta noin 130 vuotta tapahtumien jälkeen. Onkin arveltu, että se olisi sen aikaisen piispan tilaama, ja kirkollinen suunnitelma saada marttyyrikuoleman kokeneelle piispalle virallinen elämäkerta.  Pyhän Henrikin legenda ei kerro paljoa yksityiskohtia, se on enemmän kuvailevaa ja antaa oikeutusta kuningas Eerikin retkelle Suomeen. Se myös ylistää pyhimykseksi nousseen piispa Henrikin pyhyyttä hänen kuolemansa jälkeen. Pyhän Henrikin legenda jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, vita, kertoo ensin Eerikin ja Henrikin kokemuksista Suomessa. Toinen osa, miracula, keskittyy pyhän Henrikin aikaansaamiin ihmeisiin, joita on kuvailtu yhteensä 11 kappaletta. Ensimmäinen niistä on rangaistus Lallille: Murhan jälkeen Lallin piispalta ottama hiippa tai hattu vie häneltä hiukset ja päänahan päästä.

Toinen ja paljon yksityiskohtaisempi tarina on kansankielinen ja paljon myöhemmin, vasta 1600-luvulla, kirjoitettu Piispa Henrikin surmavirsi. Vasta surmavirsi antaa murhamiehelle nimen ja kertoo tapahtumapaikat tarkemmin.  Lalli tappoi piispa Henrikin kirveellä Köylionjäjrven jäällä, niin kertoo surmavirsi.

Molemmat tarinat ovat hyvin opettavaisia tarinoita hyvän ja pahan kamppailusta, mikä oli hyvin tyypillistä tuonaikaisessa hengellisessä kirjallisuudessa. Ensin paha pakanainen murhamies Lalli tappaa hyvän, sivistyneen ja kristityn piispan. Mutta paha saa palkkansa, Lalli saa kärsimyksensä. Keskiaikaisessa kuvataiteessa pyhä Henrik kuvataankin usein tallomassa Lallia, joka makaa hänen jaloissaan pää verisenä. 

Meidän on kuitenkin hyvä huomata Henrikin merkitys myös Suomen sivistykselle ja kulttuurille, ei pelkästään kristinuskolle.  Latinankielinen Pyhän Henrikin legenda on ensimmäinen historiankirjoitus Suomessa, se on meidän kansalliskirjallisuutemme vanhin juuri.  Vaikkakin tarinan todenperäisyyttä on epäilty myöhemmin, on se kuitenkin hengellisen historiankirjoituksemme alkulähde.  Pyhän Henrikin legendalla suomalaiset liitettiin osaksi läntistä katolista kirkkoa, ja me saimme oman kansallispyhimyksen muiden kansainvälisten pyhimysten joukkoon.  Olimme osa läntistä eurooppalaista kulttuuria.

Entä Lalli, mikä on hänen osuutensa tässä tarinassa?  Keskiajalla ja vielä uskonpuhdistuksen jälkeenkin hän edelleen oli kansankin suussa paha murhamies, joka saa opetuksen. 1800-luvulle tultaessa, kun kansallismielisyys nosti päätään Suomessa ja itsenäisyydestä haaveiltiin, nähtiin Lallissakin kuitenkin jo jotain hyvää. Hän oli uskaltanut uhmata ulkomaalaista vieraan kulttuurin edustajaa. Taidemaalari Albert Edelfelt kuvasi maalauksessaan vuodelta 1877 Henrikin jo hieman avuttomana ulkomaalaisena, joka ei osaa edes pukeutua Suomen talveen. Lalli taas on maalauksessa leveäharteinen suomalainen päällikköhahmo suksilla ja kirves kädessä. Lallin hahmosta huokuu se kova jätkä, joka ei suvainnut muualta tulleen muukalaisen levittää täällä sanomaansa. Tämä kansallismielinen asetelma on jäänyt elämään itsenäisessä Suomessa. Lallille on pystytetty jopa patsas 1980-luvulla Köyliöön. 

Tarinasta vain kuningas Eerik on pystytty todistamaan oikeasti eläneeksi historialliseksi henkilöksi. Piispa Henrikistä ollaan epätietoisia. Tarinassa uskotaan olevan joku oikea historiallinen ydin, mutta kuka oli se henkilö, joka saapui Eerikin mukana ja mikä on hänen oikea tarinansa, se on jäänyt epäselväksi viimeaikaisissa 2000-luvun tutkimuksissakin.

Legendan mukainen piispa Henrik oli ehkä liiankin täydellinen keskiaikaiselle marttyyrille: hän oli sekä piispa, lähetyssaarnaaja, ristiretkeilijä että marttyyri.  On mahdollista, että Henrik on kuviteltu hahmo, mutta tästä tutkijoilla on erilaisia käsityksiä.

Rasti 2 – Suojeluspyhimyksen alttari 

Jos seisot nyt pylvään luona, jossa on saarnatuoli ja olet kasvot kohti pääalttaria, edessäsi pylväässä on syvennys.  Oletetaan, että tämä syvennys on ollut pyhän Henrikin alttari. Seistessäsi edelleen katse kohti alttaria, oikealla puolella kirkkosalia on tällainen samanlainen pylväs, ja siinä samanlainen alttarisyvennys kuin tässä edessäsi. Tiedetään, että se oli Neitsyt Marian alttari. Pyhä Henrik ja Neitsyt Maria olivat tämän kirkon ensimmäiset suojelupyhimykset.

Tuomiokirkon vihkiäisjuhlien ensimmäinen päivä oli 17.6. vuonna 1300. Tuona päivänä tästä kirkosta tuli piispan kotikirkko eli tuomiokirkko. "Tuomiokirkko" sanalla tarkoitetaan kotikirkkoa, se tulee latinan sanasta domus, mutta on käännösvirheen vuoksi muuttunut Suomessa muotoon "tuomio".

Tällä paikalla sijainnut kirkko, joka oli huomattavasti pienempi kuin tämä nykyinen, vihittiin tuomiokirkoksi vuonna 1300.  Meillä oli tuomiokirkko ollut jo sitä ennenkin, piispan kotikirkko oli ennen vuotta 1300 Koroistenniemellä ja sitä ennen Nousiaisissa. Magnus I, joka oli piispana tuolloin vuonna 1300, oli jo kahdeksas piispa Suomessa.  Paavinkirje vuodelta 1259 todistaa, että Turun hiippakunta oli tuolloin jo itsenäinen organisoitunut osa läntistä katolista kirkkoa.

Paavi ja muu kristillisen läntisen katolisen kirkon johto olivat päättäneet, että juuri vuosi 1300 olisi suuri juhla kristillisessä kirkkokunnassa. Tuo vuosi määriteltiin ennalta pyhäksi vuodeksi. Esimerkiksi Roomaan matkusti silloin paljon pyhiinvaeltajia juhlavuotta viettämään. Täällä Suomessakin Turun hiippakunnassa piispa Magnus I päätti, että Suomessa pyhää vuotta juhlitaan vihkimällä tällä paikalla ollut kirkko uudeksi tuomiokirkoksi. Jonkinlainen aluesuunnittelu oli jo alkanut, ja tälle alueelle kaavoiteltiin kaupunkia, joten piispanistuinkin sopisi tänne. Oletetaan, että Turun tuomiokirkon vihkimisjuhlat pidettiin kesäkuun 17. ja 18. päivinä.

Kirkkorakennus oli kovin pieni ja vaatimaton verrattuna nykyiseen komeaan rakennukseen.  Se oli tällöin vielä puukirkko, vain sakasti oli kivestä.  Nyt se sai kuitenkin suuret vihkiäisjuhlat, ja piispanistuin siirrettiin parin kilometrin päästä Koroistenniemeltä tänne. Tästä tuli Turun hiippakunnan ja samalla koko sen aikaisen Suomen pääkirkko.

Nuo 17.6.1300 aloitetut kaksipäiväiset vihkiäisjuhlat olivat sen aikaisessa Suomessa jotain ennen näkemätöntä. Turkuun kerääntyi paljon kansaa juhlimaan. Kirkon ympärilläkin oli kansaa ja markkinoita. Puinen kirkkosali oli täynnä väkeä, kun piispa Magnus I vihki Turun tuomiokirkon.  Vihkivettä pirskoteltiin ympäriinsä, poltettiin hyväntuoksuisia suitsukkeita ja vihityllä öljyllä piirrettiin 12 vihkiristiä kirkon seiniin. Kirkossa soivat kauniit keskiaikaiset hymnit. Valo siivilöityi sisään kirkkosaliin värillisenä kauniiden lasimaalausten kautta. Tämä ensimmäinen päivä oli esimakua ja alkusoittoa vihkijuhlan toiselle suurelle juhlapäivälle, jolloin pyhän Henrikin maalliset jäännökset tuotiin paikalle. Siitä kerrotaan kohta lisää.

Kirkon toinen pyhimysalttari oli Neitsyt Marian alttari. Katolisessa kirkossa Neitsyt Maria on keskeisessä asemassa Jeesuksen äitinä ja synnyttäjänä. Häntä pidetään koko ihmiskunnan pyhimyksenä. Neitsyt Marian lisäksi jokainen kirkko saa oman tai omat suojelupyhimyksensä.

Rasti 3 – Pyhän Henrikin ja Pyhän Eerikin alttari

Seisot nyt Pyhän Henrikin ja Pyhän Eerikin alttarin luona.

Piispa Henrik nousi pyhimykseksi, Pyhäksi Henrikiksi, kohdatessaan marttyyrikuoleman Suomessa Köyliönjärven jäällä. Henrik saapui Suomeen joskus 1150-luvulla. Hän matkasi tänne Ruotsin kuninkaan Eerik IX mukana. Tuota matkaa on myöhemmin nimitetty Suomen ensimmäiseksi ristiretkeksi. Kuningas Eerikistä tuli myöhemmin myös pyhimys, Pyhä Eerik. Piispa Henrikiä pidetään Suomen ensimmäisenä piispana. Henrikistä tuli Turun tuomiokirkon ja samalla koko Suomen kansallispyhimys.

Pyhän Henrikin legenda kertoo, kuinka Ruotsin kuningas Eerik otti mukaansa sotajoukkonsa sekä Upsalan piispa Henrikin, ja saapui laivalla Suomeen.  Suomalaiset kuvataan legendassa sokeana ja julmana pakanakansana, joka aiheutti usein Ruotsin kansalle raskaita vahinkoja.  Siksipä kuningas saapuikin tänne sotajoukkojensa ja piispa Henrikin kera.  Legenda jatkaa: ”Kun hän (Eerik) oli pakottanut nämä (suomalaiset) voimallisesti kristinuskoon ja oman valtansa alaisuuteen sekä kastanut suuren joukon ja perustanut noille seuduille kirkkoja, hän palasi Ruotsiin kunniakkaana voittajana.” Piispa Henrik jäi Suomeen.

Piispa Henrikiä pidetään Suomen ensimmäisenä piispana. Tulevana talvena hän kuitenkin sai jo surmansa. Tarinan mukaan hän kohtasi suomalaisen murhamiehen, joka tappoi hänet. Koska Henrik kuoli uskonsa puolesta, sen aikaisen uskomuksen mukaan hänestä tuli marttyyri ja pyhimys. Näin piispa Henrikistä tuli Pyhä Henrik.

Mitään kirjallisia merkintöjä tuolta ajalta ei ole. Vasta joskus 1200-luvun lopulla noista tapahtumista kirjoitettiin latinankielinen Pyhän Henrikin legenda. Se on kirjoitettu todennäköisimmin täällä Turussa, mutta kirjoittajaa ei tiedetä. Vasta joskus 1600-luvulla kirjoitettiin muistiin piispa Henrikin surmavirsi.  Se on kansankielinen tarina piispa Henrikin elämästä ja tapahtumista.  Tässä surmavirressä mainitaan myös Henrikin murhaaja nimeltään Lalli ja kuolinpaikaksi Köyliönjärven jää.  

Ei ole varmaa tietoa onko piispa Henrik tai hänen surmaajansa Lalli olleet oikeita historiallisia henkilöitä. Joku historiallinen ydin kuitenkin on olemassa tämän legendan takana. Vaikka Eerikistäkään ei ole jäänyt mitään merkintöjä aikansa lähteisiin, on pystytty todistamaan, että kuningas Erik IX on oikeasti elänyt historiallinen henkilö. Eerikistä on kirjoitettu kronikka Ruotsissa jo ennen Henrikin legendaa. Kuningas Eerik koki myös marttyyrikuoleman noin 1160 Tukholmassa. Hänestä tuli pyhä Eerik tai Eerik Pyhä. Noin vuonna 1400, siis sata vuotta vihkijuhlien jälkeen, pyhästä Erikistä tuli tämän tuomiokirkon kolmas suojelupyhimys Neitsyt Marian ja Pyhän Henrikin lisäksi. 

Tämä alttari oli siis omistettu molemmille, Pyhälle Henrikille ja Pyhälle Eerikille.

Rasti 4 – Pyhän Henrikin pyhäinjäännöslipas

Seisot nyt saarnatuolin vierellä kirkon keskilaivan puolella.

18.6.1300 vietettiin Tuomiokirkon toista vihkijuhlapäivää. Tuona päivänä Pyhästä Henrikistä tehtiin kirkon suojelupyhimys.  Samalla Henrikin pyhäinjäänteet kannettiin tänne kirkkoon. Suunnilleen tällä paikalla keskiajalla säilytettiin Henrikin pyhäinjäännöslipasta. Katolisen uskon mukaan pyhimyksen pyhyys säilyy kuoleman jälkeenkin hänen jäännöksissään. Henrikin pyhäinjäännösten koettiin siis olevan Pyhä Henrik itse.

Tähän osaan kirkkoa ei silloin tavallinen seurakunta päässyt. Pyhimykselle rukoilu oli tehtävä pyhimysten alttarien äärellä. Juhlapyhinä tällä paikalla sijainnutta lipasta kannettiin kuitenkin kulkueena ympäri kirkkoa, jolloin myös seurakuntalaiset saattoivat sitä koskettaa. Uskonpuhdistuksen myötä, 1500-luvulla, Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan johdolla kaikki kalleudet ryöstettiin kirkoista. Henrikin hopeinen pyhäinjäännöslipas katosi siis jonnekin, ilmeisesti Ruotsin valtion kammioihin.

Toista päivää Turun tuomiokirkon vihkimisjuhlassa 18.6.1300 kutsutaan translaatiojuhlaksi. Pyhän Henrikin jäämistö kannettiin kirkkoon ja hänet vihittiin Turun tuomiokirkon suojelupyhimykseksi. On epäselvää, missä niitä on ennen tänne tuontia säilytetty aiemmin, Nousiaisissa vai Koroisilla.  Perinteisen käsityksen mukaan ne tuotiin Nousiaisista, mikä oli ollut ensimmäinen "Suomen" kirkon keskuspaikka. Mutta tätä on myös epäilty, esimerkiksi professori Tuomas Heikkilä huomauttaa kirjassaan Pyhän Henrikin legenda tähän muita tulkintoja.

Jo kristinuskon alkukirkon aikoina, oli kehittynyt ajatus, että pyhimykset toimivat ikään kuin välittäjinä tavallisen kansan ja Jumalan välillä. Tämä ei ole vain kristillisen kirkon ajatus, vaan samankaltaisia käsityksiä yliluonnollisista ihmisistä löytyy myös muista uskonnoista. Etenkin marttyyrikuoleman kokeneita pyhimyksiä pidettiin erityisen pätevinä tähän tehtävään. He olivat vahvan ja täydellisen uskonsa myötä nousseet itsekin osin jumalalliseen asemaan Jumalan ja ihmisten välille. Piispa Henrik koki legendan mukaan juuri marttyyrikuoleman.

Pyhimysuskon mukaan pyhimyksen jäänteiden eli pyhäinjäännösten koettiin olevan kuin pyhimys itse. Siksi niitä haluttiin säilöä kirkossa, ja niitä pidettiin suuressa arvossa. Niitä käsiteltiin kunnioittaen, mutta samalla myös käytännöllisesti. Eri kirkot vaihtoivat pyhäinjäännöksiä keskenään. Siksi oletetaan, että tänne on tuotu vain osa Henrikin luista.

Pyhän Henrikin luut säilöttiin pyhäinjäännöslippaaseen, ja sitä säilytettiin näillä paikkeilla kirkon etuosassa. 1500-luvulla, kun uskonpuhdistus tapahtui, kaikki kirkon maalliset kalleudet siirtyivät Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan omistukseen.  Jo sitä ennen tanskalaiset olivat tehneet ryöstöretken Turkuun ja kalleuksia oli ehtinyt hävitä kirkosta myös Tanskaan.

Vaikka lipas katosikin jo 1500-luvulla, luut jäivät vielä kirkkoon. On oletettu, että luut varastettiin lopulta 1700-luvulla isonvihan aikana, ja ovat mahdollisesti päätyneet Suomenlahden pohjaan venäläisen laivan haaksirikkoutuessa. Vielä vuodelta 1720 on yksityiskohtainen luettelo Tuomiokirkon oletetuista Henrikin pyhäinjäännöksistä. Se on laadittu ennen kuin ne oli tarkoitus siirtää Pietariin tsaarin muinaismuistokokoelmiin.  On epäselvää, kuinka tämä hanke edistyi. Taru kertoo, että pyhäinjäännöksiä kuljettava laiva upposi matkalla Turusta Pietariin.

18.6 on jäänyt tämän vuonna 1300 pidetyn suuren translaatiojuhlan ansiosta kalenterissa Pyhän Henrikin erityisjuhlaksi, sitä kutsuttiin nimittäin kesä-Heikiksi. Talvi-Heikkiä vietetään tammikuussa 19.1., jolloin meidän nimipäiväkalenterissammekin on Heikin ja Henrikin päivä. Se oli aiemmin 20. tammikuuta, jonka sanotaan olleen piispa Henrikin kuolinpäivä. Päivää muutettiin, koska tammikuun 20:een päivään osui muita pyhimysten päiviä.  Pyhällä Henrikillä on ollut siis kaksi juhlapäivää vuodessa. Suuret juhlapäivät houkuttelivat tulijoita kauempaakin, joten niiden yhteyteen muodostui markkinoita. Kesä-Heikin markkinat ajoittuivat siis kesäkuun puolivälin paikkeille.

Rasti 5 – Piispa Henrikin pääkallo? 

Pysähdy tähän sakastin ovelle. Se sijaitsee pyhän Henrikin ja pyhän Eerikin alttarin vasemmalla puolella.  Älä mene tästä pitemmälle, sakastiin ei saa kävellä ilman lupaa.  Sakasti on paikka, missä papit valmistautuvat jumalanpalvelukseen. 

Kuvassa näkyvä pääkallo löytyi vuonna 1924 tämän oven takana olevan sakastin viimeisestä seinäkomerosta kiinni muuratun oven takaa. Pääkalloa on tutkittu nykymenetelmin vielä 2000-luvulla ja sen on todettu kuuluneen 1100-luvun puolivälillä eläneelle henkilölle.  Ajankohta sopii siis Pyhän Henrikin legendaan. Meillä ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että Henrik on ollut oikea historiallinen henkilö.  Voisiko tämä kallo olla kuulunut henkilölle, josta Pyhän Henrikin legenda on saanut alkunsa?

Oli eletty käsityksessä, että Pyhän Henrikin luut olivat kaikki hävinneet ja varastettu isovihan aikana. Vuonna 1720 on tehty yksityiskohtainen luettelo Tuomiokirkon oletetuista Henrikin pyhäinjäännöksistä, koska venäläisten oli tarkoitus siirtää ne Pietariin tsaarin muinaismuistokokoelmiin.  Ei ole selkeää kuvaa, kuinka tämä hanke edistyi.  Laivan, jonka oli tarkoitus kuljettaa ne Turusta Pietariin, kerrotaan uponneen Suomenlahdella.

1920-luvulla Turun tuomiokirkossa tehtiin suuri remontti ja kirkko restauroitiin. Tuon remontin yhteydessä sakastin kaapista löytyi pääkallo sekä kaksi olkavarren luuta.  Sen lisäksi avattiin kirkossa oleva piispa Hemmingin pyhäinjäännöslipas, josta löytyi myös pyhäinjäännösluita.  Sieltä löytyi pieni luunpalanen, johon oli kiinnitetty pergamenttisuikale kertomaan latinan kielellä sen olevan Pyhän Henrikin. 

Koska pyhimyskulttiin kuului, että luita vaihdeltiin eri kirkkoihin ja kappeleihin tuomaan pyhimyksen pyhyyttä kyseiseen tilaan, oli tutkijoilla epätietoisuutta, voisivatko luut kuulua jollekin muullekin pyhimykselle. Pyhäinjäännösten jakaminen oli keskiajalla yleisempi käytäntö kuin säilyttää kokonaiset pyhimysten ruumiit. Näin ollen täällä Tuomiokirkossakin on ollut myös muiden pyhimysten luita. Kaikkia löytyneitä luita on tutkittu. 1920-luvulla arveltiin, että pääkallo on kuulunut miespuoliselle, noin 50-vuotialle sivistyneelle eli pehmeää ruokaa syöneelle henkilölle, joka "ei edustanut suomalaista rotua" kallon muodollaan. Uusimmissa tutkimuksissa on todettu pääkallon iän sopivan 1150-luvulle.  Tämä kaikki sopii piispa Henrikiin, tai ainakin hänen tarinaansa. Nykytutkijat eivät kuitenkaan seiso yksimielisesti tämän takana, eikä kehittyneistä luonnontieteellisistä tutkimusmenetelmistä ole odotettavissa apua.

Kaapin ovi on muurattu kiinni joskus 1800-luvun alussa, sitä ennen se oli jo naulattu.  Muurauksen aikaan ei varmaankaan tiedetty oven taakse piilotetuista pyhäinjäännöksistä. Kun ovi naulattiin kiinni, onko se ollut tietoinen tarkoitus piilottaa pyhimyksen luut? Pääkalloa säilytetään edelleen täällä Turun tuomiokirkossa, mutta ei enää sakastissa. Pieni luunpalanen, jossa oli pergamentinpalanen todistamassa sitä Pyhän Henrikin pyhäinjäännökseksi, on deponoitu Pyhän Henrikin katedraaliin Helsinkiin.

Rasti 6 – Fresko Pyhästä Henrikistä kastamassa suomalaisia Kupittaan lähteellä

Kun seisot aivan kirkon etuosassa pääkuorissa, olet Kaikkien Pyhien kappelissa.  Oikealla puolellasi ylhäällä, alttarista kauimmaisessa freskossa, on piispa Henrik kuvattuna kastamassa suomalaisia Kupittaan lähteellä. Tämä on ainoa kuvallinen esitys piispa Henrikistä tässä kirkossa. Pyhimys Henrikistä löytyy kuvia tai patsaita muualta Suomen keskiaikaisissa kirkoissa. Samoin Ruotsista ja Italiastakin löytyy kuvallista materiaalia Pyhästä Henrikistä.

Kuvassa piispa Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä. Fresko on taidemaalari Robert Ekmanin näkemys ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen. Tuolloin 1850-luvulla uskottiin, että ristiretki oli toteutunut kuten Pyhän Henrikin legenda sen kuvaili. Piispa Henrikin takanaan seisoo kuningas Eerik, ja vasemmalla olevan puun edessä on Lalli kirves olallaan. Fresko huokuu jo 1800-luvun kansallisromantiikan tunnelmaa, piispan eteen polvistunut nainen on muinaispuvussa.   

Tällaista tilannetta ei oikeasti ole ollut. Turkua ei ollut vielä 1150-luvulla, kun on arveltu Eerikin ja Henrikin tänne saapuneen. Nykytietojen mukaan Turku on syntynyt vuosien 1280-1300 välillä "täl pual jokke". Tämä tuomiokirkko sijoitettiin silloisen keskustan kupeeseen. (Turkulainen sanonta "täl pual jokke" katsotaan nimenomaan Tuomiokirkosta: Se on täl pual jokke, kun taas esimerkiksi nykyinen Kauppatori on tois pual jokke.)

Ekman maalasi nämä freskot 1800-luvun puolivälissä. Turun palo, joka oli 1827, tuhosi koko kirkon sisustuksen ja freskot on maalattu sen jälkeen. Freskolla tarkoitetaan maalauksia, jotka maalataan suoraan kostealle seinäpinnalle ja kuivuessaan maali tarttuu seinäpintaan.  Freskomaalaus on vuosituhansia vanha maalaustekniikka, mutta Tuomiokirkon freskot ovat ensimmäiset freskot Suomessa.

Tekijä ja lähteet

Kirjoittanut uskontotieteen ja teologian opiskelija Pääsky Vyyryläinen Helsingin yliopistosta. Kirjoitus on tehty työelämän tutustumisjaksolla Turun tuomiokirkossa. Pääsky kertoo: "Olen innostunut uskontotieteistä ja kirkkohistoriasta, koska koen kiehtovaksi tutkia ja pohtia, kuinka paljon uskonnot ja uskomuksemme ovatkaan vaikuttaneet ja edelleen vaikuttavat meihin ja historiamme kulkuun."

Ahlamo, Eeva-Kaisa (2020). Video: Turun tuomiokirkko: Piispa Henrik.

Haavio, Martti (1967). Suomalainen mytologia. WSOY: Helsinki.

Haavio, Martti (1948). Piispa Henrik ja Lalli. Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino: Porvoo.

Heikkilä, Tuomas (2006). Pyhän Henrikin legenda. Kirjapaino Karisto Oy: Hämeenlinna.

Heikkilä, Tuomas (2021). Striimausvideo: Luento tuomiokirkon syntymäpäivillä 17.6.2021.

Rinne, Juhani (1932). Pyhä Henrik, piispa ja marttyyri. Otava: Helsinki.