Pyhimyskierros Turun tuomiokirkossa

Keitä on maalattu Tuomiokirkon seiniin sekä kattoihin? Kenen puoleen kääntyivät tykkimiehet, tai pyykinpesijät? Entä mitä kävikään, kun Turun piispa Hemmingistä haluttiin pyhimys?

Pyhimyskultin taustoja

Kun Suomi 1100-luvun puolivälistä eteenpäin nivottiin osaksi Ruotsin hallintoa niin kirkon kuin kruunun osalta, vakiintui katolisen kirkon organisaatio maassamme. Yksi merkittävä osa keskiajan ihmisen elämää oli pyhimyskultti. Pyhimykset olivat palvelijoita Jumalalle, jonka suomin voimin he kykenivät ihmetekoihin sekä toteuttamaan esirukouksia, joita heidän nimiinsä oli pyydetty. Jokaisella sairaudella ja ammattiryhmällä oli oma pyhimyksensä, jonka puoleen kääntyä hädässä, mutta myös arjessa.

Suomalainen pyhimyskulttuuri on yksi todiste siitä, kuinka pieni ja kaukainen Ruotsin Itämaa oli jo keskiajalla osa eurooppalaista, katolista yhtenäiskulttuuria. Pyhimystarinat eli hagiografiat liikkuivat myös tänne pohjolaan, ja katolisen alueen pyhimykset tulivat tutuiksi ja läheisiksi myös suomalaisille. Hagiografioista on usein monia eri versioita. Vuoden kulkua saneli pyhimyskalenteri, joka on pohjana nykyiselle nimipäiväkalenterille.

Iso osa pyhimyksistä on marttyyrikuoleman kokeneita kristittyjä, jotka saivat surmansa jo Raamatun kertomuksissa tai esimerkiksi Rooman valtakunnassa 100–300-luvuilla, jolloin kristinusko ei vielä ollut hyväksytty uskonto. Lisäksi pyhimykseksi julistettiin miehiä ja naisia, jotka olivat elämänsä aikana sekä kuolemansa jälkeen pystyneet ihmetekoihin, eli heille osoitetut esirukoukset olivat käyneet toteen. Pyhimykset toimivat ihmisille niin lohtuna kuin esimerkkinä siitä, kuinka monin eri tavoin oman elämänsä saattoi Jumalalle omistaa.

Pyhimysalttarit Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkossa on arvioitu olleen runsaimmillaan 42 pyhimysalttaria, joita sijoitettiin kirkkosalissa erityisesti etuosaan sekä 1400-luvulla rakennettuihin sivukappeleihin. Pyhimysalttarille sijoitettiin pyhimyksen reliikki eli pyhäinjäännös, kuten luunkappale, sekä usein puinen pyhimyspatsas. Lisäksi alttarilla oli oma henkilökuntansa, joka huolehti alttarilla järjestettävistä menoista. Tuomiokirkon katoliset suojeluspyhimykset olivat Neitsyt Maria ja Pyhä Henrik sekä Eerik Pyhä.

Lähde pyhimyskierrokselle!

Oheiseen karttaan on merkitty mielenkiintoisia pyhimyspaikkoja Turun tuomiokirkossa. Seuraa karttaan merkittyjä rasteja vapaavalintaisessa järjestyksessä.

1. Pyhän Henrikin ja Pyhän Eerikin alttari

Pyhän Henrikin ja Pyhän Eerikin alttarin edessä seilaamme Suomen synnyn legendan lähteelle. Pyhä Henrik on Tuomiokirkon tärkeimpiä pyhimyksiä: hän on yksi kirkon suojeluspyhimyksistä, mutta myös ainoa Suomessa vaikuttanut pyhimys.

Englantilaissyntyinen Uppsalan piispa Henrik seilasi Suomeen Ruotsin kuningas Eerikin kanssa 1100-luvun puolivälissä. Tarinat tästä ensimmäisestä ristiretkestä levisivät Pyhän Henrikin legendan välityksellä, joka laadittiin 1200-luvun lopussa. Ensimmäinen ristiretki saa legendassa varsin sotaisan sävyn:

Mutta kun Suomen silloin sokea ja julma pakanakansa aiheutti usein Ruotsin asukkaille raskaita vahinkoja, pyhä Erik-kuningas otti mukaansa Upsalan kirkosta autuaan Henrikin, kokosi sotajoukon ja suuntasi sotaretken Kristuksen nimen ja oman kansansa vihollisia vastaan. Kun hän oli pakottanut nämä voimallisesti kristinuskoon ja oman valtansa alaisuuteen sekä kastanut suuren joukon ja perustanut noille seuduille kirkkoja, hän palasi Ruotsiin kunniakkaana voittajana.

Piispa Henrik kohtasi loppunsa vuonna 1156, jolloin talonpoika Lalli kiivastuneena surmasi piispan Köyliönjärven jäällä. Pyhän Henrikin legendan mukaan syynä oli murhateosta nuhteleminen. Myöhemmän Piispa Henrikin surmavirren (1600-luku) sanelemien säkeiden mukaan taasen Lallin Kerttu-vaimo oli valehdellut miehelleen, ettei piispa ollut maksanut kestityksestään emännälle.

Lalli sai ansionsa mukaan. Hän asetti päähän surmaamansa piispan hiipan, ja se yllään kiersi kehuskelemassa pitkin kylää teostaan. Mutta hiippa ei lähtenytkään pois helpolla, vaan veti mukanaan miehen hiukset sekä päänahan.

Henrikin kunnioitus oli sinetöity marttyyrikuolemaan. Ihmiset alkoivat pyytää rukouksin apua ihmeellistä Henrikiltä. Pyhän Henrikin legenda kertoo, kuinka Henrikille esitetyt rukoukset toteutuivat: sairaudet parantuivat ja kuolleet heräsivät henkiin. Ihmetekojen kautta Henrik oli osoittanut pyhyytensä.

Henrikin kuolinpäivä, 20.1., tunnetaan Suomessa Talvi-Heikkinä, mutta tuona päivänä pyhimyskalenterissa oli keskiajalla ahdasta ja siksi muistopäivä on päivää ennen: 19.1. Tällöin nimipäiväänsä viettävät edelleen Henrikin lisäksi muun muassa Heikki sekä Henna. Kesä-Heikkiä juhlitaan 18.6., jolloin Tuomiokirkkoon vuonna 1300 juhlallisesti tuotiin Nousiaisista pyhän Henrikin luut.

Toinen ensimmäisen ristiretken päähahmoista, Ruotsin kuningas Eerik, julistettiin Tuomiokirkon kolmanneksi suojeluspyhimykseksi (Neitsyt Marian ja Pyhän Henrikin jälkeen) juhlavuonna 1400.

Nykykäsityksemme ensimmäisestä ristiretkestä on varsin erilainen, kuin mitä legenda antaa olettaa. Lue siitä lisää esimerkiksi Tuomas Heikkilän teoksesta Pyhän Henrikin legenda (SKS, 2005).

2. Agricolan eli Pyhän Ristin kappeli

Tätä Agricolan kappelia kutsuttiin aiemmin Pyhän Ristin kappeliksi. Se koostuu kahdesta kirkon vanhimmasta kappelista, jotka aluksi rakennettiin erillisiksi tiloiksi: Pyhän Katariina Aleksandrialaisen sekä Pyhän Bartolomeuksen kappeleista. Se on myös yksi niistä Tuomiokirkon kappeleista, joissa on säilynyt keskiaikaisia kalkkimaalauksia. Maalaukset ovat 1400-luvun lopulta.

Aloitetaan Pyhän Katariinan kappelin puolelta, eli lähempää pääalttaria. (Seiso kappelin keskellä niin, että ikkunat jäävät oikealle puolelle.) Kattoon on maalattu neljä naispyhimystä, joiden alttaritkin kappelissa olivat: pyhä Ursula, pyhä Katariina, pyhä Barbara ja pyhä Anna. Naispyhimykset pyhää Annaa lukuun ottamatta elivät Rooman valtakunnassa 200–300-luvuilla, jolloin kristinusko oli vielä kielletty tai vain osin sallittu uskonto, ja naiset kokivatkin uskonsa vuoksi marttyyrikuoleman.

Pyhimykset tunnistaa usein ympäri katolista sekä ortodoksista kristikuntaa heidän attribuuteistaan eli tunnusmerkeistään. Usein eritoten marttyyripyhimyksen attribuuttina toimii se esine tai väline, jolla hänet surmattiin. Muita pyhimyksen symboleita ovat sädekehä sekä marttyyreillä palmunlehvä.

Pyhä Katariina

Legendan mukaan Katariina Aleksandrialainen oli kristinuskoon kääntynyt oppinut nainen, joka ei suostunut keisari Maximianuksen käskystä palvomaan epäjumalia. Tuohtunut keisari lähetti kymmenittäin filosofeja Katariinan vastustamiseksi, jotta hän hylkäisi kristinuskon. Tulos olikin päinvastainen, sillä Katariina vakuutti vastaväittelijänsäkin kääntymään kristityiksi. Joukko kohtasi marttyyrikuoleman roviolla, ja Katariina vangittiin. Hänet yritettiin ensin surmata teilipyörällä, joka kuitenkin rikkoutui hänen kosketuksestaan. Tämän jälkeen Katariina mestattiin.

Pyhä Katariina on kaikkia pyöriviä työkaluja käyttävien suojeluspyhimys, kuten mylläreiden ja kehrääjien. Hän on myös filosofien ja naisopiskelijoiden suojeluspyhimys.

Pyhä Barbara

Pakanamies Dioscoruksella oli kaunis tytär, Barbara. Isä telkesi tyttärensä torniin suojellakseen tätä ulkopuoliselta maailmalta. Tornissaankin Barbaran onnistui omaksua kristinusko, ja hän muun muassa asennutti kolmannen ikkunan torniinsa pyhän kolminaisuuden merkiksi. Isä suunnitteli puolisoa Barbaralle, joka kuitenkin tahtoi pysyä naimattomana ja rukoili siispä apua Jumalalta. Salama rikkoi tornin ja tytär pääsi pakenemaan. Pakomatka kuitenkin loppui lyhyeen, Barbara vangittiin ja häntä kidutettiin luopumaan uskostaan. Barbara pysyi lujana, joten hänet tuomittiin kuolemaan. Teloituksen suoritti hänen oma isänsä, joka itse iskeytyi tuhkaksi salamaniskusta tyttärensä mestattuaan.

Barbaraa rukoiltiin keskiajalla muun muassa äkkikuolemaa sekä tulen ja salaman aiheuttamia tuhoja vastaan. Lisäksi hän on kaivostyöntekijöiden sekä tykkimiesten suojeluspyhimys. Myös Grimmin veljesten torniin lukitun Tähkäpään tarina sai innoituksensa pyhästä Barbarasta. Kansallismuseossa Helsingissä on esillä 1400-luvun alusta peräisin oleva Kalannin alttarikaappi, joka ennen Kalantiin päätymistään kuului kenties Turun tuomiokirkon koristukseen. Suomen merkittävimpään keskiaikaiseen alttarikaappiin on kuvattuna juuri pyhän Barbaran tarina.

Pyhä Anna

Anna sekä hänen miehensä Joakim mainitaan Apokryfikirjoissa. Apokryfikirjoiksi kutsutaan niitä varhaisia juutalaisia tai alkukristillisiä tekstejä, joita ei kuitenkaan ole hyväksytty kaanoniin, kuten Raamattuun. Anna ja Joakim olivat jo ikääntynyt pariskunta. Heillä ei ollut lapsia, mutta he rukoilivat ahkerasti Jumalalta jälkikasvua. Eräänä päivänä enkeli ilmestyi Annalle välittäen viestin, että hän tulisi saamaan lapsen – Marian, siis Jeesuksen äidin. Anna on siis Jeesuksen isoäiti. Erityisesti keskiaikaisessa taiteessa “Pyhä Anna itse kolmantena” olikin suosittu motiivi, jossa kuvattiin Pyhä Anna, Neitsyt Maria sekä Jeesus-lapsi.

Pyhä Anna on muun muassa kotiäitien, raskaana olevien sekä lasta toivovien suojeluspyhimys.

Pyhä Ursula

Eräässä Englannin monista kuningaskunnista eleli prinsessa Ursula, kristinuskoon kääntynyt nainen. Hänen isänsä oli päättänyt naittaa tyttären pakanalliselle brittipäällikölle, mikä ei Ursulaa miellyttänyt. Kristillisenä naisihanteena oli nimittäin muun muassa neitseys sekä hurskaus, joita askeettisimmat kristityt halusivat varjella. Ursula sai kuitenkin laadittua naimaehdot, joiden mukaan hän saisi seurueineen tehdä kolmen vuoden pyhiinvaellusmatkan ennen häitä, minkä jälkeen hän olisi valmis avioliittoon. Ursula ja seuralaisneitsyet lähtivät matkaan kohti Roomaa. Paluumatkallaan Kölnissä joukko kuitenkin kohtasi hunnijoukon. Hunnipäällikkö kosiskeli Ursulaa itselleen, mutta tämän kieltäytyessä surmasi päällikkö Ursulan nuolella. Karmean kohtalon kokivat muutkin neitsyet.

Ursulan kultti levisi Euroopassa laajalti. Siinä missä joidenkin pyhimysten reliikit olivat harvinaista kauppatavaraa, riitti Ursulan alttarille pyhäinjäännöksiä sadoittain. Neitsytseuralaisia nimittäin kirjattiin olleen XIMV – liekö se tarkoittanut yhtätoista (XI) Martyres Virgines eli marttyyrineitsyttä vaiko, kuten myöhempi legenda jo kertoi, yhtätoista tuhatta neitsyttä, XI Mille Virgines. Ursulalta rukoiltiin apua ruttoa vastaan, ja myöhemmin hänestä tuli tyttöopiskelijoiden suojeluspyhimys.

Pyhä Andreas, pyhä Bartolomeus sekä pyhä Helena

Lisää pyhimyksiä löytyy Bartolomeuksen kappelin seinistä. Seiso kappelin keskellä niin, että ikkunat jäävät vasemmalle puolellesi. Pohjoisseinällä sinusta oikealle on kaksi miespyhimystä.

Pyhä Andreas sekä pyhä Bartolomeus olivat molemmat apostoleita, eli Jeesuksen opetuslapsia. Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen apostolien tehtävänä oli levittää evankeliumia ympäri maailmaa. Molemmat miehet toteuttivat tehtäväänsä ahkerasti omilla tahoillaan, mutta heidät vangittiin ja lopulta he kokivat marttyyrikuoleman. Andreas ristiinnaulittiin X-muotoisella ristillä. Pyhä Andreas on Skotlannin suojeluspyhimys – siksi X-muotoinen risti löytyy myös maan lipusta. Bartolomeus, suomalaisemmin Pärttyli tai Perttu, taasen nyljettiin elävältä. Hänet kuvataan usein käsissään oma nahkansa sekä nylkyveitsi.

Vastapäisellä seinällä on kuvattuna pyhä Helena (n. 250–330), arkeologien sekä eronneiden suojeluspyhimys. Helena oli ensimmäisen Rooman valtakunnan kristityn keisarin, Konstantinus Suuren, äiti. Helena teki pyhiinvaellusmatkan Pyhälle maalle Palestiinaan ja Jerusalemiin. Matkaltaan hän toi löytämänsä ristin, jolle Jeesus oli ristiinnaulittu, niin sanotun Tosi Ristin. Inventio crucis -juhlapäivää vietettiin 3.5., ja siihen liitettiin myös kansanuskomuksia. Muun muassa vuoden kalaonnen takaamiseksi oli päivänä saatava kalakeittoon tuoretta kalaa vaikka avannosta.

Evankeliuminkirjoittajat

Länsipuolella kattoa on evankeliumin kirjoittajien symbolikuvat. Ilmestyskirjassa taivaan ihmeitä kuvatessa esiintyy taivaan valtaistuimen vieressä neljä siivekästä olentoa. Nämä hahmot on jaettu evankeliumin kirjoittajille heidän evankeliuminsa alun tai luonteen mukaan seuraavasti: Matteus on ihminen, Markus leijona, Luukas härkä ja Johannes kotka. Esimerkiksi Luukkaan evankeliumin alussa puhutaan uhraamisesta, ja härkä oli yleinen uhrieläin tuona aikana.

“Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot, ja neljäs näytti lentävältä kotkalta.” Ilm. 4:7

3. Autuaan piispa Hemmingin pyhäinjäännöslipas

Nyt seisot keskiaikaisen pyhäinjäännösarkun edessä. Arkku on kaksiosainen: sisäpuolella on 1400-luvun alussa valmistunut pyhäinjäännöslipas, ja sitä ympäröi 1500-luvun alussa valmistunut teline. Pyhäinjäännöslipasta oli tapana kantaa eri juhlallisuuksissa alttarin ympärillä, ja ihmisillä oli mahdollisuus koskettaa arkkua päästen osaksi pyhän kosketusta sen sisällä olevien pyhäinjäännösten kautta.

Arkkua nimitetään “autuaan piispa Hemmingin pyhäinjäännöslippaaksi”. Piispa Hemming toimi Turun hiippakunnan, eli koko silloisen Suomen, piispana vuosina 1338–1366. Toimikaudellaan hän kohotti Tuomiokirkon ennennäkemättömään kukoistukseen ja oli hyvä ystävä pyhälle Birgitalle, josta sittemmin tuli Ruotsin suojeluspyhimys ja yksi Euroopan kansallispyhimyksistä.

Hemming kuoli rukoillessaan, ja hurskaan piispan muisto jäi elämään Tuomiokirkossa vahvasti. Hänen haudallaan poltettiin päivittäin kynttilöitä keskiajan loppuun asti. Ihmiset myös esittivät rukouksia Hemmingin nimiin, aivan kuten pyhimyksillekin oli tapana. Näitä toteutuneita rukouksia alettiin lopulta kirjaamaan ylös 50 vuotta piispan kuoleman jälkeen. Näin käynnistyi hänen kanonisoimisprosessinsa eli matka pyhimykseksi julistamiseksi.

Siinä missä marttyyrikuolema oli eräänlainen pikalippu pyhimykseksi, oli Hemmingin läpikäytävä perinteisempi tie. Kun hänen kuolemanjälkeisiä ihmetekojaan oli todistetusti tapahtunut ja ne ylös kirjattu, esitettiin todistusaineisto paaville, jonka vastuulla pyhimykseksi julistaminen oli. Paavi antoi nostaa Hemmingin ylös haudastaan ja siirtää hänen jäänteensä pyhäinjäännösarkkuun – selkeästi pyhimysaineista herrassa nimittäin oli.  

Vuonna 1514 Tuomiokirkossa järjestettiin loistokkaat juhlat, joissa Hemming julistettiin autuaaksi, eli eräänlaiseksi pyhimyksen esiasteeksi. Pyhimyskin Hemmingistä olisi siis varmaankin lopulta tullut, mutta historia puuttui peliin: vuonna 1527 käynnistyi Ruotsin uskonpuhdistusprosessi, jossa maan uskonto vaihtui katolisesta luterilaiseksi. Samoin pyhimykset menettivät merkitystään, ja autuaan Hemmingin pyhäinjäännösarkkukin pyhäinjäännöksineen säilöttiin sakastin varastoon vuosisadoiksi.

4. Pyhän Johanneksen kappeli

Seisot nyt keskiaikaisen kastekappelin, Pyhän Johanneksen kappelin, edessä. Kappelissa on säilynyt 1400-luvun kalkkimaalauksia. Eritoten katon tähdet sekä ruusut viittaavat symboliikallaan katolisen kirkon tärkeimpään pyhimykseen, Neitsyt Mariaan. Ikkunan vasemmalla puolella erottuu hieman kulunut evankeliumin kirjoittajaksi pyhäksi Johannekseksi tulkittu hahmo, sillä tällä on kirja kädessään.

Kappelin länsiseinän syvennyksessä erottuu myöskin maalaus. Kuvattuna on pyhä Veronika sekä hänen hikiliinansa. Legendan mukaan Veronika oli verenvuototautia sairastava nainen, joka kohtasi Jeesuksen ristintiellä, kun Jeesus vangittuna kantoi ristiään kohti Golgatan kukkulaa. Jeesus paransi Veronikan verenvuototaudistaan, ja vastapalveluksena Veronika pyyhki Jeesuksen hikisiä kasvoja liinallaan. Tähän liinaan painautui kuva Jeesuksen kasvoista. Nykyään liinaa säilytetään Pietarinkirkossa Vatikaanissa. Veronika on muun muassa pyykinpesijöiden sekä tietysti myös valokuvaajien suojeluspyhimys.

Veronika liittyy tiiviisti osaksi Ristintien perinnettä. Ristintien muistopäivää vietetään 5. toukokuuta. Tällöin Suomessakin katolisella ajalla saatettiin tehdä pyhiinvaellusmatka esimerkiksi Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, jossa todennäköisesti oli reliikkinä pala ristiä, jolle Jeesus ristiinnaulittiin. Kulkueessa kannettiin veistoksia ja matkaan liittyi 14 pysähdyspaikkaa Jeesuksen kuolemaan tuomitsemisesta hautaamiseen. Veronika ojentamassa hikiliinaa on ristintien kuudes pysähdyspaikka.

5. Museon pyhimyspatsaista

Jos haluat, osta kirkon aulan infotiskiltä pääsylippu Tuomiokirkkomuseoon, jossa esitellään kirkon vanhoja esineitä. Museossa on myös muutama keskiaikainen pyhimyspatsas, ne ovat kuin ihmeen kaupalla säilyneet sakastin varastossa, vaikka kirkon puolella olisi riehunut tulipalojakin. Patsaat ovat olleet esillä pyhimysalttareilla kirkon sivukappeleissa. Ne ovat olleet värikkäästi maalattuja, ja taidokkaasti veistetyllä ilmeikkyydellä varmasti kirvoittaneet ihmetystä ja kunnioitusta kirkkokävijöissä katolisena kulta-aikanaan. Nytkin niissä on aistittavissa lempeät ja varmat veistäjän otteet, jotka ovat ikuistaneet pyhimysten kasvot puuhun vielä satojen vuosien päästä ihailtavaksi.

6. Kristoforoksen alttari

Lähtiessäsi kirkosta poikkea myös Kristoforoksen alttarilla, joka on kahvila Domcafén oven oikealla puolella. 200–300-luvulla Rooman valtakunnassa elänyt Kristoforos tavoitteli korkealle: hän halusi palvella suurinta kuningasta, ja paholaistakin palveltuaan tuli lopulta siihen tulokseen, että suurin herra kaikista on Jeesus. Eräs erakko ohjeisti Kristoforosta, että paras tapa palvella tätä mahtavinta herraa olisi kantaa ihmisiä harteillaan voimakkaan virran poikki. Kristoforos oli nimittäin valtavan vahva ja isokokoinen mies.

Vuosia mies työskenteli, vanheni ja väsyi. Eräänä sateisena iltana oveen kolkutettiin, ja raihnainen vanhus käski tulijaa palaamaan seuraavana päivänä. Koputus kuitenkin voimistui, ja lopulta oven avattuaan Kristoforos huomasi koputtajan olevan lapsi, joka vaati pääsyä virran yli. Lapsen Kristoforos uskoi jaksavansa kantaa, ja niin mies otti kävelysauvansa ja pari lähti matkaan. Kuitenkin paino Kristoforoksen hartioilla kävi raskaammaksi askel askelelta. Vastarannalle päästyään hän kysyi, kuinka niin pieni pystyi painamaan niin paljon, ja tähän lapsi vastasi: “Olen Kristus, kuninkaasi, jota palvelet työssäsi. Tunsit harteillasi painon kantaessasi minua, joka kantaa maailman synnit”. Kristoforoksen kävelysauva oli puhjennut lehtiin, ja hän jätti työnsä julistaakseen uskoa Lyykiassa, jossa hän lopulta koki marttyyrikuoleman.

Matkustajien suojeluspyhimyksen Kristoforoksen alttarilla monet matkaajat ovat vuosisatojen aikana pysähtyneet rukoilemaan suojelusta matkalleen tai kiittämään onnistuneesta reissusta. Kirkon ulkopuolella olevan alttarin paikka oli kätevä, sillä näin kiireinenkin kulkija saattoi pyytää suojelusta astumatta kirkon sisälle. Kristoforoksen patsaita oli muutoinkin ympäri kaupunkia: uskottiin nimittäin, että pyhimyksen kuvan nähdessään ei sinä päivänä onnettomuutta kohtaisi.

Pyhimyskierroksen on laatinut Henna Ala-Lehtimäki, kuvat Eeva-Kaisa Ahlamo (jos ei toisin mainita).