1300-luku – Tuomiokirkon synty

Turun kaupungin alku

Turun keskusta oli keskiajalla keskittynyt nykyisen Vanhan suurtorin kohdille. Hansaliitto, eli saksalaisten kaupunkien kauppaliitto, oli vilkastanut kaupankäyntiä Itämeren satamissa, myös Koroisilla sekä Turussa. Suomalainen nahka ja kala seilasivat ulkomaille, ja muun muassa suola, kankaat sekä ylellisyystuotteet kulkeutuivat suomalaisiin koteihin. Alueelle asettui saksalaisia kauppiaita, ja he muodostivat aluksi suurimman osan Turun porvaristosta. Vuonna 1249 ympäri Ruotsia saapuneet dominikaaniveljet perustivat Pyhän Olavin dominikaaniluostarin, jonka paikaksi vakiintui 1300-luvulla Kaskenmäen rinne. Myös pappeja kouluttava Katedraalikoulu – Suomen ensimmäinen koulu – oli perustettu jo 1200-luvun loppupuolella.

Turun kaupunki syntyi nykyisten arvioiden mukaan vuosien 1280–1300 välillä. Samoihin aikoihin Turun linnaa alettiin rakentaa Ruotsin kruunun hallintolinnaksi. Kaupunki kasvoi hiljalleen, ja 1300-luvun loppuun mennessä Turussa oli arviolta 800–900 asukasta. Kaupunkia hallittiin kolmen elimen voimin: kirkon, kruunun sekä porvareiden.

Täl pual jokke! Turun kaupunki rajautui aluksi Aurajokeen, ja kaupunki sijaitsi samalla puolella, millä Tuomiokirkkokin.

Tuomiokirkon vihkiminen

Kesäkuussa runsaat 700 vuotta sitten Turussa koettiin juhlahumua. Unikankareen kummulla, Turun silloisen keskustan kupeessa seissyt kirkko vihittiin tuomiokirkoksi 17.6.1300, kun piispanistuin siirtyi parin kilometrin päästä Koroistenniemeltä nykyiselle paikalleen. Seuraavana päivänä, 18.6., tuotiin juhlamenoin pyhän piispa Henrikin luut Nousiaista tuomiokirkkoon translaatiojuhlassa. Katolisen tuomiokirkon suojeluspyhimyksiksi tulivat Neitsyt Maria sekä pyhä Henrik.

Millainen kirkko seisoi Unikankareen kummulla vuonna 1300? Vastaukseen on esitetty useita tulkintoja. Todennäköisesti kirkossa oli kivinen, pieni sakasti, jossa oli pidetty piispanvaalit jo vuonna 1291. Tällöin piispaksi valittiin ensimmäinen suomalaissyntyinen piispa, Maunu I. Kivisakastiin oli liittynyt puinen hallikirkko, joka oli kooltaan nykyiseen verrattuna lyhyempi ja kapeampi, eikä siinä ollut sivukappeleita.

Tuomiokirkko sanana on käännösvirhe. Ruotsista käännetyn sanan domkyrka alkuosa ei viittaa tuomioon, vaan latinan sanaan domus, koti. Tuomiokirkko on siispä kotikirkko: piispan kotikirkko.

Moni pohtii, onko Tuomiokirkko Suomen vanhin kirkko. Näin ei ole, sillä vanhimman tunnetun kirkon paikka on sijoitettu Ravattulan Ristimäelle Kaarinassa, muutaman kilometrin päässä Tuomiokirkosta Aurajoen yläjuoksulla. Arkeologisissa kaivauksissa vuonna 2013 löydetyt kirkon ja kirkkomaan jäänteet ovat olleet käytössä 1100-luvun lopusta 1200-luvun alkuun. Vanhimmat edelleen pystyssä olevat kivikirkot löytyvät sen sijaan Ahvenanmaalta. Suomen vanhin kivirakennus, Jomalan kirkko, on rakennettu arviolta vuosien 1275–85 välillä.

Kuusi piirrosta siitä, miltä Tuomiokirkko on näyttänyt eri vuosisatojen aikana.
YouTube-video

Pähkinäsaaren rauha

Suomen kartta, johon merkattu Pähkinäsaaren rauhan raja n. Oulun eteläpuolelta Laatokalle

Suomi oli nivoutunut osaksi Ruotsin valtakuntaa hiljalleen jo 1100-luvun loppupuolelta lähtien ensiksi kirkon ja myöhemmin myös kruunun eli hallinnon osalta. Kun puhumme keskiajan Suomesta, puhumme varsin pienestä alueesta nykyisen Suomen pinta-alaan verrattuna.

1300-luvun alkupuolisko oli levotonta. Ruotsi sekä idän mahti, Novgorodin tasavalta, olivat taistelleet alueista Ruotsin itärajalla vuosikausia. Vuonna 1318 novgorodilaiset polttivat ja ryöstivät muun muassa Turun kaupungin, Tuomiokirkon mukaan lukien.

Sotatoimet rauhoittuivat ja raja Ruotsin ja Novgorodin välillä saatiin vakiinnutettua vuonna 1323 solmitussa Pähkinäsaaren rauhassa, jossa ensimmäisen kerran määriteltiin Ruotsin tarkat itärajat (kartassa ruskealla). Ruotsin Itämaaksikin nimitetty Suomi ulottui Suomenlahden pohjukasta lähes Pohjanlahden päähän saakka. Kirkon näkökulmasta Suomea hallitsi yksi hiippakunta, Turun hiippakunta.

Piispa Hemming – vaikuttajapiispa

Vuonna 1318 novgorodilaisten toimesta hävitetty Tuomiokirkko oli surullinen näky vuosikymmeniä. Vielä 1335 Sauvon kirkkoherra testamentissaan surkutteli Tuomiokirkon raunioista olomuotoa. Täysin varmaa tietoa ei siis Tuomiokirkon tilasta näiden kahden vuosiluvun väliltä tiedetä. Todennäköisesti tilalle rakennettiin puinen kirkko, mutta arkeologiset löydöt osoittavat myös entisen piispankirkon paikan, Koroistenniemen, käytön vilkastuneen 1300-luvun alkupuolella. Koroistenniemen kirkko oli käytössä vuosisadan loppuun asti. 

Vuonna 1338 Tuomiokirkon piispaksi valittiin uplantilainen, Pariisissa oppinsa saanut Hemming (n. 1290–1366). Piispa Hemmingin aikana kirkko kohotettiin rauniotilastaan, ja myös kirkkosali holvattiin vihdoin kivestä ja tiilestä. Sivulaivojen katossa kaartuvat holvikaaret ovat siis 1300-luvun puolivälin tienoilta. Kolmilaivaisen kirkkosalin itäpäädyssä oli viisisivuinen kuori ja eteläisellä puolella kaksi asehuonetta, eli eteistilaa, kirkon sisäänkäynneiksi. Läntisessä päädyssä oli vielä suhteellisen matala tornihuone, ja pohjoisella sivulla sakasti. Sivukappeleita ei vielä kirkossa ollut.

Keskiaikainen sinetti, jossa piispa Hemming seisomassa sormet siunaavassa asennossa
Kuva: Wikipedia

Tuomiokirkossa oli myös kirjasto todennäköisesti jo sen alkuajoista lähtien. Piispa Hemming oli yksi merkittäviä lahjoittajia, ja hän lisäsi kokoelmaan yli 40 teosta, joita hän oli hankkinut ulkomaan reissuillaan – Suomessahan ei vielä omaa kirjapainoa ollut. Teoksia syntyi myös piispan omasta kynästä, sillä piispa Hemming laati useita teoksia pappien koulutustason korottamiseksi. Piispa Hemmingin aikana perustettiin myös lisää pyhimysalttareita kirkkoon, ja kirkkoon hankittiin useita kalleuksia ja koristuksia. Hemmingin hyvä ystävä Pyhä Birgitta, myöhemmin Ruotsin suojeluspyhimys, kirjoitti ahkerasta piispasta: “Hemming juoksee aina, paitsi nukkuessaan”.

Kun piispa Hemming vuonna 1366 kuoli rukoillessaan, hänet haudattiin Tuomiokirkkoon. Hemmingin vaikutus jatkui vielä kuoleman jälkeenkin. Hänen haudallaan poltettiin kynttilää päivittäin keskiajan loppuun saakka, ja hänen nimiin alettiin myös esittää esirukouksia, eli ihmiset anoivat apua Hemmingiltä. Aikaa kului, moni esirukous kävi toteen, ja päätettiin aloittaa aloittaa Hemmingin kanonisointiprosessi eli pyhimykseksi julistaminen. Miten siinä kävikään? Lue lisää autuuttamisjuhlasta 1500-luvun kohdalta tämän linkin takaa.