Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vuosisadan alussa vuonna 2005 käynnistyi kolmivuotinen Varhainen Turku -hanke. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää varhaisimman Turun vaiheita arkeologisten kaivauksien avulla. Kaivaukset polkaistiin käyntiin Tuomiokirkon kupeessa Tuomiokirkkotorilla – arveltiinhan paikan olleen aivan alkuperäisen Turun sydämessä. Vanhimmat kulttuurikerrokset pystyttiin kaivauksissa sijoittamaan 1200-luvun lopulle, mutta varsinaisesti löydetyt esineet sekä muu aines lisääntyivät ja monipuolistuivat vasta 1300-luvun alussa. Siispä kaivauksilla pystyttiin vahvistamaan teoriaa siitä, että Turun kaupunki perustettiin vasta aikaisintaan 1200-luvun lopulla, eikä vuonna 1229, kuten pitkään oli ajateltu. Samoin Tuomiokirkon rakentamisen vaiheet on syytä ajoittaa lähemmäs vuotta 1300.
Lue kaivauksen tuloksista tarkemmin tutkijoiden Aki Pihlmanin ja Kirsi Majantien artikkelista, joka ilmestyi Suomen keskiajan arkeologian seuran julkaisussa 2/2007. Linkki aukeaa pdf-tiedostoon.
2000-luvun aikana uudet tutkimusmenetelmät sekä herännyt kiinnostus ovat edesauttaneet myös Tuomiokirkon reliikkien tutkimuksia. Reliikit löytyivät 1920-luvun arkeologisissa tutkimuksissa Hemmingin pyhäinjäännösarkusta sekä sakastin umpeen muuratusta komerosta. Jo löydöksen jälkeen reliikkejä tutkittiin, ja erityistä kiinnostusta herätti pyhän Henrikin pääkalloksi arveltu luu sekä pyhän Eerikin relikvaarioksi tulkittu silkkinen säiliö, jonka sisällä oli kallonpalasia sekä leukaluu. Lue löydöksistä tarkemmin 1900-luvun kohdalta, jonne pääset tästä linkistä. Pyhän Henrikin reliikit ovat Tuomiokirkolle merkittäviä, sillä pyhä Henrik oli kirkon tärkein suojeluspyhimys. Pyhä Henrik on myös Suomen kansallispyhimys.
Reliikkejä on tunnistettu pääasiassa kahdella tavalla: niissä mukana olleiden authentica-pergamenttiliuskojen avulla tai relikvaarioiden kuvituksin. Pyhän Henrikinkin reliikeistä löytyi yksi silkkiin kiedottu palanen kyynärvarren luuta, jonka mukana oli authentica-pergamenttiliuska. Pergamentissa oli tulkittavissa teksti “de brachio sancti henrici”, pyhän Henrikin käsivarsi. Kuten muitakin reliikkejä, Henrikin pääkalloa on tutkittu muun muassa luuntiheysmittauksin ja mikroskooppisesti sekä ajoitettu radiohiilitutkimuksin. Kallo on ajoitettu 1100-luvun puoliväliin, ja se on kuulunut noin 170 cm pituiselle miehelle. Lisäksi henkilö on elänyt meren lähistöllä, sillä järvikalaa ei paljoa henkilön ruokavalioon kuulunut. Mikään ei siis vielä ole kumonnut sitä, etteikö pääkallo voisi todella ollakin pyhän Henrikin.
Tutkimusta on suotu runsaasti myös Pyhän Eerikin väitetylle relikvaariolle sekä sen sisältämille luunpalasille. Jo vuonna 1954 valtionarkeologi C. A. Nordman vertailevien tutkimusten avulla yhdisti kirjaillun reliikkisäiliön upsalalaiseen käsityöhön 1200-luvun lopulta. Kullalla ja silkillä kirjaillut kuvat kertovat Pyhän Eerikin marttyyrikuolemasta: legendan mukaan tanskalainen prinssi murhasi Eerikin Uppsalan kirkossa vuonna 1160. Tuomiokirkkoon relikvaario lienee tulleen lahjoituksena vuonna 1400, jolloin Eerikistä tehtiin Turun tuomiokirkon kolmas suojeluspyhimys Neitsyt Marian ja Pyhän Henrikin lisäksi.
Eerikin luille viime aikoina tutkimusta ovat tehneet mm. tutkijat Aki Arponen, Heli Maijanen sekä Visa Immonen. Heidän tutkimustuloksensa puhuvat sitä vastaan, että kyseessä olisi Ruotsin kansallispyhimyksen luut. Relikvaarion luut tuntuvat kuuluneen usealle eri henkilölle. Lisäksi koon puolesta on arveltu, että erityisesti kalloluu olisi saattanut kuulua miehen sijasta naiselle. Ajoituskin herättää kysymysmerkkejä: Kallonpalaset on ajoitettu lähemmäs 1200-luvun loppua, jolloin ne eivät vuonna 1160 kuolleen kuninkaan päähän oikein sovi.
Englanninkielinen artikkeli tutkijaryhmän tuloksista on luettavissa tämän linkin takaa (Julkaistu julkaisussa Temenos, vol. 54 2/2018.)
Tuomiokirkko elää tiiviisti mukana turkulaisten arjessa. Yksi pitkistä perinteistä on joulunodotuksen aloittava tapahtuma, jossa valot sytytetään Tuomiokirkon portaiden eteen tuotuun valtaisaan joulukuuseen. Ensimmäinen sähkövaloin koristeltu kuusi syttyi jo vuonna 1900 hämmästyttäen ihmeellisyydellään paikalle saapunutta väkeä. Säännölliseksi joulukuusiperinne vakiintui 1930-luvulla.
Kuusi saadaan lahjoituksena, ja halukkaita kuusia on useita. Laatuvaatimukset on kuitenkin täytettävä: korkeutta on oltava 20–25 metriä ja muodon oltava tuuhea sekä tasainen. Joulukuusi saapuu Turkuun ensimmäistä adventtia edeltävänä keskiviikkona näyttävästi – useina viime vuosina kuusen matka tilalta Tuomiokirkolle on kuvattu ja laajalti uutisoitu.
Valot syttyvät ensimmäisen adventin aattona lauantaina hämärän alkaessa laskeutua. Koska kirkkovuosi alkaa adventista, juhlistettiin vuonna 1999 alkavaa Tuomiokirkon 700-vuotisjuhlavuotta sytyttämällä 700 kynttilää. Määrää on lisätty joka vuosi yhdellä kynttilällä. Valojen sytytys käynnistää koko kaupungin joulunavajaisriennot.
Tuomiokirkossa läpikäytiin sen viimeisin mittava remontti 1970-luvulla, ja uusi remontti on 2020-luvulla käynyt ajankohtaiseksi. Tuomiokirkkoon kaavaillaan muun muassa ajanmukaisempaa teknologiaa sekä sähköjärjestelmien uusimista. Suunnitelmia laaditaan tiukassa yhteistyössä Museoviraston kanssa, joka on vastuussa kirkon rakennushistoriallisesta säilymisestä. Tarkoitus on myös osallistaa kaupunkilaisia mukaan suunnitteluun.
Remontin tavoitteena on saavuttaa osallistavampi, saavutettavampi kirkko. On esitetty toiveita, josko kirkossa saisi suoritettua remontin yhteydessä lisää arkeologisia tutkimuksia vastailemaan niihin kysymyksiin, joita kirkon rakennushistoriasta sekä yksityiskohdista edelleen on.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä