Tuomiokirkon Pyhän Johanneksen kappelin taidenäyttelytila

Pyhän Johanneksen eli Kijkin kappeli sijaitsee ensimmäisenä vasemmalla eteishallista kirkkosaliin tultaessa.

Korkea kappelitila on pinta-alaltaan noin 35m2. Tila on vapaasti käytettävissä miljöön rajoitukset ja turvallisuus huomioiden. Seurakuntayhtymältä on saatavissa 1–2 sermiä ripustuskäyttöön. Tilaan on mahdollista tuoda omat telineet ja jalustat edellä mainitut rajoitukset huomioiden. Pyhän Johanneksen kappeli ei ole esteetön tila. Näyttelytilaa ei erikseen valvota, vaan valvonta tapahtuu tavanomaisen vahtimestaritoiminnan puitteissa.
Kappelissa esitettävän taiteen tulee sopia kirkkotilaan, eikä se saa häiritä kirkon muuta toimintaa. Näyttelytila on avoinna kirkon aukioloaikoina ma−su klo 9–18, paitsi tilaisuuksien aikana.

Johannes Kastajalle ja Johannes Evankelistalle omistettu kappeli rakennettiin 1440-luvulla. Keskiajalla Pyhän Johanneksen alttarin lisäksi kappelissa sijaitsivat myös Pyhän Veronikan ja Pyhän Margaretan alttarit. Alkujaan kastekappelina toimineesta tilasta tuli myöhemmin useiden sukujen viimeinen leposija. Kappelissa sijaitseva Kijk-suvun hautarakennus on peräisin 1700-luvulta. Kalkkimaalaukset ovat oletettavasti 1470-luvulta.
 

 

 

Valokuvat: Neea Koskela