YouTube-video

Sanan seppä vie reformaation aikaan

Reformaatio muutti suomalaisen kirkon ja yhteiskunnan. Miten se myllersi tavallisten ihmisten elämää, tapoja, ajattelua ja uskoa?

Sanan sepässä pääset keskelle 1500- ja 1600-luvun tapahtumia näiden ihmisten rinnalle. Seuraat Hemmingin, hänen vanhempiensa ja jälkipolviensa tarinaa. Tapaat Mikael Agricolan ja kuningas Kustaa Vaasankin. Tarina alkaa piispa Hemmingin autuuttamisen juhlasta 1514. Autuaan Hemmingin mukaan on saanut nimensä myös Sanan seppä Hemminki Ferrarius...

Lisätyn todellisuuden sovellus Sanan seppä yhdistää tarinankerrontaa ja nykyteknologiaa.
Sanan seppä on aikamatka: reformaation vuosikymmenten aikaiset digitaaliset hahmot tulevat osaksi todellista fyysistä tilaa. Hahmot kertovat reformaation tarinaa kahdeksassa kohtauksessa eri puolilla Turun tuomiokirkkoa.

Sanan seppä on osa Reformaation merkkivuoden 2017 viettoa. Sanan sepän ovat toteuttaneet yhteistyössä Turun yliopisto ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Mukana on ollut myös kirkkohallitus. Tekemiseen on osallistunut kymmeniä eri alojen asiantuntijoita ja taitajia.

LADATTAVISSA SOVELLUSKAUPOISTA

JAA KOKEMUKSESI  #sananseppa   #reformaatio2017  #kirkossa


Lue lisää mediatiedotteesta 2.11.2016

Läs mera i pressmeddelandet 2.11.2016

More information in the press release 2.11.2016