Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa Turun tuomiokirkkoon joka päivä klo 9-18! Otathan kuitenkin huomioon, että tilaisuuksien aikana kirkossa ei voi kierrellä. Penkkiin voi toki istahtaa, ja tilaisuuksiin voi ottaa osaa.
Tällä sivulla on listattuna Tuomiokirkon tilaisuuksia. Huomioithan, että lista ei ole kattava, kirkossa voi olla myös perhejuhlia (häitä, ristiäisiä, jne.), jotka eivät näy tapahtumalistassa. Häitä on erityisesti lauantaina iltapäivällä, sunnuntaina taas vietetään messuja, iltapäivällä voi olla ristiäisiä.
Lisätietoa kirkon tapahtumista saa vahtimestareilta, puh. 040 341 7100.
Tapahtuma toistetaan ulkoisessa palvelussa
Tervetuloa messuun kansallispyhäkköön!
Tänään vietämme kynttilänpäivää, ajatukset palaavat hetkeksi jouluun. Kynttilänpäivän evankeliumissa tapaamme vanhan Simeonin, joka opettaa meitä odottamaan. Odottamaan Jumalaa, hänen läsnäoloaan ja hyviä lahjojaan, hänen lupaustensa täyttymistä.
Kynttilänpäivänä alkaa tämän vuoden Yhteisvastuukeräys, saamme saarnavieraaksi Ulla Oinosen Kirkon Ulkomaanavusta. Hänen lisäkseen messussa ovat mukana Jenni Pihajoki ja Pete Hokkanen. Musiikista vastaavat Anu Åberg ja Markku Hietaharju. Ehtoollisella avustavat Mari Mero, Mirja Vuoristo ja Matti Puhakka. Muissa tehtävissä avustaa tuomiokirkkoseurakunnan Puuharyhmä.
Virret ja synnintunnustus:
48: 1, 5, 6 / 712 / 334: 5-8 / 447: 1-3 / 421: 1- /232 / 344: 2
Tekstit:
2. Moos. 33: 18-23 / 1. Tim. 6: 13-16 / Luuk. 2: 22-33
Messu on katsottavissa osoitteessa virtuaalikirkko.fi
Ehtoollisleipä on gluteenitonta, alkoholitonta viiniä saa pyydettäessä pääalttarilta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä